Autonomisesta tilasta kohti vapautettua tilaa

Joitain huomioita keskusteltavaksi ja väiteltäväksi

Eri puolilta Eurooppaa tulleiden ihmisten kerääntyminen "Autonomisten" tilojen ympärille on rohkaissut meitä kirjoittamaan kokemuksiamme ja ajatuksiamme. Esitämme ajatuksemme siinä toivossa että niiden avulla heräisi keskustelua ja löytyisi uusia suhteita. Nämä eivät ole kiveen hakattuja sanoja, jotka sikiävät mielipiteiden kuivasta autiomaasta, tai joilla pyritään viemään eteenpäin ideologiaa. Sen sijaan ne muovautuvat jaetusta kokemuksesta ja hankkeistamme tovereina, sekä halustamme rajattomaan kapinaan.

Elämämme autonomisina pidetyissä tiloissa ja niiden ympärillä on antanut meille monia asioita: ystävyys, pakeneminen, pieniä pilkahduksia haluamastamme maailmasta, sekä tässä kirjoitettu kritiikki. Emme halua hylätä sosiaalikeskuksia, kommuuneja ja squatteja. Haluamme mennä niistä edemmäs, jotta voimme viedä eteenpäin kokeilujamme ja kapinaamme, joista olemme saaneet esimakua "Autonomisissa" tiloissa. Voimme kysyä itseltämme: voidaanko "Autonomista" tilaa luoda pääoman alueen sisälle? Mitä se tarkoittaa jos jokin on autonominen? Vapautettu?

Aloitamme ehdotuksella siirtymisestä "Autonomisista" tiloista kohti vapautettua tilaa. Koemme "Autonomisen" tilan mahdollisuutena joka on menettänyt merkityksensä, suuntansa, sekä voimansa aseena vallitsevan tuhoamiseksi ja työkaluksi tulevalle. "Autonomisissa" tiloissa on yhä mahdollisuuksia aidolle kasvokkaiselle kanssakäymiselle ihmisten välillä, sekä kokeiluille suhteiden ja yhteyksien, musiikin, taiteen, kapinan jne. saralla, mutta usein ne rajoittuvat ritualisoituihin suhteisiin ja käytöskoodeihin.

Meidän on tärkeää myöntää se, että Pääoman sisällä ei ole "Autonomista" tilaa. Vaikka se kuulostaisi kuinka mukavalta, emme voi vain astua Pääoman rajojen yli Autonomiaan. Meistä vaikuttaa siltä että Pääoma on yhtä lailla sosiaalinen suhde kuin materiaalinen voima. Se pakottaa ylivaltansa kaikkialle, oli kyseessä sitten Moskovan kadut, Afrikan tasangot tai Etelämantereen jäätiköt. Jokainen tila on hyödyke, joka täytyy kuluttaa tai muuttaa rahaksi. Uskomme että ollakseen aidosti autonominen, tila täytyy ensin vapauttaa. Vapautettu ei tässä mielessä tarkoita pelkästään kapitalistilta pois otettua (pelkkää rakennuksen anastusta), vaan tilan ottamista ja sellaisten keinojen etsimistä joilla sitä voidaan käyttää aseena Valtiota ja Pääomaa vastaan.

Lyhyesti sanottuna, tilan vapauttaminen ei näytä siltä että otetaan rakennus haltuun ja laitetaan se niin täyteen barrikadeja, että ne sulkee minkä tahansa valon mitä ulkomaailmalla voisi olla tarjota. Sen sijaan kyse on siitä että tila käsitetään uudestaan, ja nähdään rakenteiden sekä meitä ympäröivän tilan kumoukselliset piirteet. Tori muuttuu vuorovaikutuksen pisteeksi, puistosta tulee harjoittelutilaa, auto muuttuu solidaarisuuden soihduksi, metsiköstä ja pellosta tulee piilopaikkoja, katto muuttuu tähystyspaikaksi, vankilasta tulee kohde.

Emme tarkoita että ollakseen aidosti vapautettu tila, sen osanottajien täytyy olla "militantteja". Kaukana siitä. Esitämme vain että sen täytyy pohjautua ylivallan suonia ja valtimoita vastaan hyökkäämisen logiikkaan, sosiaalisista suhteista (ml. kapitalismi) armeijan kasarmeille, voimalinjoihin, pankkeihin jne. Militanttiuden kasvu olisi mielestämme täysin hyödytöntä, ja se johtaisi erikoistumisen, uhrautumisen ja vieraantumisen kasvuun. Militantin päämäärä on painostaa valtio ja sen instituutiot suostumaan "vaatimuksiin". Jatkuvan hyökkäyksen ajatus on merkittävästi erilainen siihen nähden. Jatkuva hyökkäys vaatii vallitsevan ja sen roolien (myös militantin roolin) torjumista, sekä vallitsevan tietoista tuhoamista rajattoman vapauden päämäärillä ja keinoilla.

Toiset ovat vapautettujen tilojen mahdollisuuksista kysyttäessä puhuneet hyökkäyksen välttämättömyydestä. Esitämme myös, että jokainen annettu tila on vihollistemme ojentama myrkytetty omena, jolla yritetään ohjata energiamme sivuun ja tehdä se vaarattomaksi. Jokainen asia mikä meille annetaan - vaikkakin taistelun kautta - on aina kaksiteräinen miekka. Otettu tila ja varastettu aika muuttavat vihollisen lahjat pelkiksi naurettavuuksiksi. Lahjan vastaanottaminen on tietenkin kovasti kiistelty aihe, ja se on alue jossa ideologien ummehtunut henki on aina läsnä. Ottaminen on meidän kannaltamme menetelmä, joka on vastakkainen kaikille ideologioille, oli kyseessä sitten aktivisti tai taantumuksellinen. Voimme vain sanoa että ottamisen teko on rajaton, ja se auttaa avaamaan uusia mahdollisuuksia.

Taistelu Ungdomshusetista on hiljattainen esimerkki, joka korostaa eroja hyökkäyksen ja militanttiuden, sekä vallankumouksellisen rajattoman ottamisen ja myönnytysten hyväksymisen välillä. Tällä esimerkillämme emme halua lietsoa loputtomia väittelyitä tapahtuneesta, vaan pikemminkin yrittää hahmotella eroja näiden tilan ja taistelun käsitteellistämistapojen välillä.

Ungdomshusetin puolesta käydyt mellakat käänsivät normaaliuden hetkeksi päälaelleen, sekä onnistuivat luomaan pieniä vapautettuja alueita joilla tavarahyödykkeiden arvo kumottiin kauppojen hyödyttömästä roskasta palaviksi barrikadeiksi. Ihmiset ottivat raivonsa haltuun ja itseorganisoivat vihansa sitä maailmaa vastaan joka on jo ryövännyt heiltä niin paljon. Sama aktivismi, joka oli järjestämässä kapinaa, teki tyhjäksi, kesytti ja kaappasi nämä kokemukset. Sen sijaan että taistelua olisi laajennettu koko sosiaaliseen kudokseen, se ahdettiin yhden asian aktivistikampanjan häkkiin, jolla oli vain yksi rajallinen päämäärä.

Tämä taistelu avasi kapitalistisen konsensuksen julkisivuun murtumia, joissa osattomat tapasivat kasvotusten; lopultakin heillä oli todellinen syy viestiä toisilleen ja todellinen syy toimia! Aktivistimentaliteetin laaja levinneisyys Ungdomshusetin pelastamiseen pyrkineessä liikkeessä tarkoitti kuitenkin sitä, että jokainen pankin ikkunaan heitetty kivi, jonka takana oli aito inho koko mätää järjestelmää kohtaan ja halu sen kaatamiseksi, muuttui puolimatkassa lipukkeeksi vaaliuurnassa kumppanuuden ja neuvottelujen puolesta valtion kanssa, joka pyrki edistämään omaa (valtion/pääoman) projektiaan konsensuksesta ja vuoropuhelusta.

Vaikuttaa siltä että pystymme vain sanomaan mitä vapautettu tila ei ole. Kuinka edetä pelkästä jonkun negaatiosta kohti elettyä kokemusta siitä mitä haluamme? Tämä on perustavanlaatuinen kysymys johon ei tunnu olevan vastausta, pelkästään kokeiluja ja kehityssuuntia. Jännite vallitsevan ja villeimpien unelmiemme välillä. Tunnemme painavan tarpeen toteuttaa unelmamme tässä ja nyt. Keskustelu, kanssakäyminen ja yhteisyyden löytäminen on sen toteutumisen kannalta äärimmäisen tärkeää.

Kuinka voimme luoda vapautettua tilaa maailmassa, jota talouden ehdottomuudet pitävät rautaisessa otteessaan? Tai kuinka voi puhua vapaudesta kun ei ole vapaa? Ehkä voimme kokea vapautetun tilan laajenemisen vain kun alamme todella vapauttamaan tilaa. Tämä tuntuu ilmiselvältä, mutta se on ohikiitävä ajatus, joka saattaa joutua autonomisen tilan pyörittämisen jonninjoutavien vaatimusten hämärtämäksi. Vapautetun tilan luominen ei ole täsmäoperaatio, jossa jokapäiväisen olemisen kokonaisuudesta leikataan yksi osa todellisuutta (osan ollessa tila), ja sitä sitten muovataan asiaankuuluvalla tavalla. Luomisemme saattaa nojata tuon kokonaisuuden ymmärtämiseen; se uudelleentuottaa itseään elämiemme kaikissa ulottuvuuksissa. Joten vapautettu tilamme voitaisiin tehdä kokonaisuuden ja sitä vastaan hyökkäämisen tarpeen tunnistamisesta. Ja luominen olisi jo itsessään hyökkäys. Keinoistamme ja päämääristämme tulee erottamattomia, kuten myös teoriastamme ja käytännöstämme.

Sosiaalikeskus, vallattu tai ei, tarjoaa jatkossakin kortteerin jossa voimme kiihkeästi väitellä ja keskustella seuraavaa liikettämme. Ajoittain ne tarjoavat hetkellisen välähdyksen mahdollisuudesta täyden nautinnon itsemäärättyyn elämään. Pääosin niitä piinaa epämuodollinen hierarkia ja väljähtänyt ideologia. Koemme että kun alamme vapauttamaan tilaa, tai kun tunnustamme rajattoman kapinan mahdollisuudet, sosiaalikeskus saa takaisin mahdollisuutensa ja kumoukselliset kykynsä.

Alkuteksti "From Autonomous Space Towards Liberated Space: Some Points for Discussion and Debate" (325 #6, s.15-16)