Helsinki: Romanisiirtolaisille vallattiin tila Kalasatamassa

Tilannepäivitys: Valtaus päättyi lauantaina 17.4. iltaseitsemän jälkeen - toiminta jatkuu.

 

Helsingissä on vallattu rakennus romanisiirtolaisten käyttöön. Kiinteistö sijaitsee Kaasutehtaankadulla. Valtauksen tarkoituksena on tarjota Helsingissä oleskeleville romanisiirtolaisille majoitus-, saniteetti-, peseytymis-, ja ruuanlaittotilat.

”Talo otettiin haltuun, koska Helsingin kaupunki ei tarjoa suojaa romaneille, vaan vaikeuttaa kaikin tavoin heidän oleskeluaan kaupungissamme”, toteaa valtauksen tiedottaja Keiju Oksanen.


Kaupungin omistama rakennus on ollut pitkään käyttämättä. Valtaajat vaativat, että kaupungin on taattava romaneille paikka, jossa majoittua vailla häirintää.

"Kaupunki ei ole omatoimisesti osoittanut tällaista paikkaa, joten valtaajat ovat vapauttaneet sellaisen kaupunkilaisten käyttöön", Oksanen sanoo. ”Oikeus siedettävään asumiseen on jokaisen perusoikeus.”

Kaupunki on muun muassa purkanut romanien leirejä ja uhannut huostaanottaa romanien lapset. Lisäksi poliisit ja vartijat ahdistelevat elantoaan hankkivia kerjääjiä.

Tervetuloa paikalle tukemaan valtausta, tarjolla ruokaa ja musiikkia.



Valtaus oli osa maanlaajuisia talonvaltaustoimintapäiviä

Katso myös:

Talonvatalustoimintapäivät -blogi

Helsinki:

Romanisiirtolaisille vallattiin tilat Kalasatamassa

Turku:

Suomen talonvaltaustoimintapäivät saapuivat myös Turkuun

Satamakatu 27 autonomian aallokossa

Vallattomuutta kevään tuoksussa

Tampere:

Pispalan valtatie 52 vallattu!

Onko Tampereen kaupunki vastuussa osoitteessa Pispalan valtatie 52 sijaitsevan puutalon tuhoamisyrityksestä?

Naapuripiknik Squat Hyhkyllä

Trackback

Trackback URL for this entry: http://tresquat.net/trackback.php/20100418111406777

No trackback comments for this entry.

0 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.

Kuvia galleriasta

Alatalon lounge & grill bar
Browse Album

Tapahtumia

Ei tulevia tapahtumia

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?